Uusia tuttavuuksia

Olin vasta ehtinyt puoleenväliin aamukahvikupistani, kun hän jo livahti keittiön ikkunasta aamuauringon lämmittämälle pihanurmelle juomaan viimeiset pisarat poimulehden raikkaasta aamukasteesta. Hänen leikkisä, kiusoitteleva kielensä joskus vain tietää, että olen siivetön vanha köntys joka ei sovi läpi pikkuruisesta aidanraosta taikka ei tunne taskuunpiiloutumisen suurta hupia. Mutta ilo on hänen touhujaan seurata vaikka vielä hieman olkaani pistelee muisto eilisillan tuittuilusta ja ruusunpiikkitikarista. Ei uskoisi hänen olevan kuninkaallista syntyperää.
Hän on pieni keijukaverini, ainakin tämän viikon.