Kit Walkerin päiväkirja

Elämäni pusikossa kummitusten kanssa

Wednesday, September 22, 2004

Mutzi-apina

Taannoin ostin kirjahyllytilaa lisää, joten nyt on ostettava täytettä siihen. Odotankin postitse tulevan kaksi mittaamattoman arvokasta käsikirjoitusta ja kelpoa lähdeteosta. Tai olen odottanut jo koko viikon, missähän viipyvät... Onkohan apinapostitoimisto taas laittanut Mutzin asialle? Siinä on vasta varsin laiska ja banaaneille helposti altistuva apina.


Pari vuotta sitten Mutzi ja Koko lähetettiin viemään penisilliiniä sitä tarvitseville paikallisille lapsille. Postitoimiston ovi oli hädin tuskin ehtinyt sulkeutua kun Mutzi pysähtyi avaamaan banaaninkuorta. Koko juoksi reippaana määränpäätä kohti, hieman taakseen pälyillen.
Mutzi jatkoi matkaansa tovin syötyään, mutta eksyi haistettuaan suuren banaanitertun koillisessa. Se päätyi suurelle aukealle paikalle, jota koristi punaiset ja keltaiset puista roikkuvat nauhat. Aukion keskustaa hallitsi jämerä kivipaasi, jonka päällä lepäsi savannikauris banaanien ympäröimänä. Mutzi oli revetä liitoksistaan ja innokkaana eteni banaanien suuntaan. Yhtäkkiä paaden takaa ilmeistyi kypäräpäinen harmaa kissa kahdella jalalla seisoen. Kissa, joka esitteli itsensä Fakiiri Määtäksi, heilutteli isoa veistä päänsä ympärillä. Ensimmäinen kauriiseen kohdistuva veitsen isku epäonnistui kissan astuttua banaaninkuoreen, jonka Mutzi oli heittänyt maahan syötyään salamannopeasti banaanin paadelta. Tämän jälkeen kissa karkasi Mutzin jatkettua syömistään. Kauris vapautui ja kertoi tarinansa Viidakkopariolle. Hankala on olla Mutzille vihainen! Se on nimittäin aika tekijä!

Ai niin, lapsetkin pelastuivat Kokon haettua toisen lastin penisilliiniä Klastun herttuakunnasta.


0 Comments:

Post a Comment

<< Home