Kit Walkerin päiväkirja

Elämäni pusikossa kummitusten kanssa

Thursday, September 02, 2004

Maito on mielijuomaani

Merkillinen on maailma. Myöskin tuotemerkillinen. No, jätänpä politiikan sikseen ja keskityn olennaiseen. Kuitenkin, ainoa tuotemerkki maailmassa joka on saanut Mustanaamion Hyvän Merkin on Dr. P****r. Maidon ohella se on suurta herkkuani, juomapuolelta siis.
Mutta outoa kyllä, tulee halvemmaksi lähteä täältä Bengalin viidakosta aina Ruotsiin asti hakemaan tätä nektaria, kuin ostaa esimerkiksi Morristownin Sparista. Ei tarvitse ostaa kuin pari koppaa kerrallansa, pari kertaa vuodessa, ja säästää sievo summan rahaa ja näkee hieman maailmaakin.
Mutta tämä ei tarkoita, että kehotan muita nauttimaan tätä limonadia. Ei toki, minun pääsääntöisti käyttämä juoma on edelleen maito.

Muuta viimeaikoina tapahtunutta:
Heron rähjäinen satulaukku varastettiin keskellä kirkasta päivää, vieläpä Viidakkopartion aluetoimistoimiston edestä. Kyllä on köyhää porukkaa liikenteessä, kun ei voi ostaa kaupasta uutta hyväkuntoista vastaava, hinta on n. 3 paikallista valuuttaa. Hieman haljennut laukku ei edes sovi kaikille hevosille. No, pidän silmäni auki liikkuessani pimeillä kujilla.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home