Kit Walkerin päiväkirja

Elämäni pusikossa kummitusten kanssa

Friday, September 24, 2004

Siivous, osa 2

Pääkalloluolan siivous on yllättävän rankkaa puuhaa. Toisinaan mieleni tekee tarttua Bengalin julkisen siivousliikelaitoksen tekemään siivoustarjoukseen 7 euroa tunti. Mutta Pääkalloluolan sijainti on huippusalainen, joten taidan hoitaa likaiset työni itse tai mahdollisesti kääpiöheimolaisten avustuksella.

Löysin eilen muumioituneen ruumiin, joka kuului 10. Mustanaamion vähämieliselle adoptioveljelle Skip Walkerille. Skip tunnettiin kääpiöheimolaisten keskuudessa liikanimellä ”Seitsemän karahvin poika”. Aikakirjoihin tai edes muihin epävirallisempiin mökkipäiväkirjoihin tai kronikoihin ei ole jäänyt merkintään mistä nimitys sai alkunsa. On kuitenkin tiedossa että Skip tuurasi 10. Mustanaamiota tämän ollessa pelehtimässä kultaheimon kuningataren kanssa.
Skipin seikkailu ei kuitenkaan saanut juurikaan sankarillisia piirteitä, mutta se oli nuorelle miehelle itselleen tärkeä episodi. Sanottakoon tässä vain että hänen vaikutuksellaan isojako levisi Pohjoismaihin, ja että seikkailun päätyttyä sähköankeriaasta oli tullut Skipin toteemieläin.

Siivouspäiväkirjan päivitys jatkuu huomenissa.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home