Salainen kohtaaminen tammikuussa 1986

Mariborissa asuu neljä kaunista naista. Asumuksenaan heillä on Kaipuun puutarhan ympäröimä suuri okranvärinen regence-tyylinen kartano, Goneril. Joka toinen ilta kaksi kuuroa palvelijaa tarjoilee pääsalissa vieraille (niin eläville kuin kuolleillekin) brandya ja unkarilaisia lihapullia tunnelmallisen, tai peräti alakuloisen viulun soittaessa valssia. Palvelijat pujottelevat taidokkaasti läpi labyrintin, joka on muodostunut ainoastaan posliiniastioista, jotka noudattavat flaamilais-italialaista fajanssiperinnettä.
Kartanon toisessa kerroksessa on kylpyhuone, jonka neljätoista korkeaa ikkunaa antavat jumalaisen näkymän pronssisista hevospatsaista täytettyyn puistoon. Sieltä sain nähdä näyn, joka on jäänyt mieleeni kaikkien vuosienkin jälkeen: salainen tapaaminen puistossa alla hevospatsaan, joka jäljitteli taidokkaasti takajaloillaan seisovaan konik-rotuista hevosta. Kokemukseni vuoksi tunnen olevan etuoikeutussa asemassa. Nainen, kaunein neljästä, riisuuntui paksusta satiiniviitastansa hyvin luonnollisen oloisesti paljastaen ihonsa, joka oli liljan ja alabasterin taivaallista sekoitusta. Kaunis hän oli, olisi eittämättä voittanut Troijan Helena-näköiskilpailun. Oli tähtikirkas yö, ja näin kuinka uljas urosjoutsen laskeutui naisen jalkojen juuren tämän polvistuessa suutelemaan eläintä suulla, joka on tuominnut tuhannet nuorukaiset ikuiseen välitilaan, joka muistuttaa lähinnä apatian ja rakkauden palon yhdistelmää.
Tästä eteenpäin tilannetta en kyennyt seuraamaan, sillä muserruin itkemään nurkkaan silkasta kohtauksen kauneuden aiheuttamasta liikutuksesta. En voi edes saada selville mitä tapahtui, sillä on sääntö, että kartanoon kukin pääsee ainoastaan kerran. En edes osaisi paikalle, sillä Goneriliin vievällä tiellä ei ole nimeä, ja tuhat entisten aikojen neitsyttä vuorollaan saattelee ylimääräiset vieraat väärille poluille, jotka eivät välttämättä johda meidän valtakuntaamme.