Kit Walkerin päiväkirja

Elämäni pusikossa kummitusten kanssa

Saturday, January 01, 2005

Joulusta ja uudesta vuodesta

Joulunajan vietin kääpiöheimolaisten parissa. Oli oikein mukavaa olla rauhassa muutaman päivän. Lukuistat tahot ja yksityishenkilöt ympäri maailmaa lähettivät Bengaliin hienoja lahjoja. Kiitos kaikille! Apinaposti on tiettävästi tuonut jokaikisen perille.

Sain juuri tehtyä kattavan joululahjainventaarion. Paljastan tässä muutaman saamani lahjan.

Viidakkopartion kunniakorpraali antoi arvokkaan tarjoiluastian. En ole saanut selville vielä sen alkuperää, mutta epäilen sen olevan etruskien tekemä.

Joulupukki, vieraillessaan kääpiöheimon lasten tykönä, antoi minulle Nasu-pehmolelun.

Kääpiöheimolaiset olivat kutoneet uusia trikoita. Niitä tarvitaan aina!

Uskotut miehet olivat muistaneet minua toivomallani kirjalla.

Lisäksi sain lukuisia dvd-elokuvia, joista olen saanut katsotuksi vain yhden: Ingmar Bergmanin loistavan Kesäyön hymyilyä.

Uusi vuosi

Vastaanotin uuden vuoden vetäytyneenä syrjäisään viidakonkolkkaan kahden tuttavani kanssa. Mukava rauhallinen ilta muutoin, mutta kun olin näyttämässä heille uutta hankintaani, arvokkasta 1500-luvun käsikirjoitusta, toinen seuralaisistani kaatoi lasillisen hienoa viiniä tämän päälle. Se hieman latisti tunnelmaa.
Lupauksia tuli tehtyä, niistä ehkä tuonnempana.


0 Comments:

Post a Comment

<< Home