Johtolankoja setvimässä

(lue ensin aikaisempi kirjaus)

Johtolangat ja irtonaiset tiedonjyväset veivät minut pieneen kylään hiljaisen joen rannalle. Lauantai-illan hämärässä oli aavemaista kosteutta, josta Devil ei pitänyt. Kylässä oli vain yksi asuttu rakennus. Sieltä löysin vanha miehen, joka köhisten sytytti sätkiään saastaisella patjalla istuen. Hän puhui välillä, jatkaen ilmeisen loputonta tarinaa, jonka alkua en ollut kuullut. Tarina oli kertomus hänen nuoruusvuosistaan Samarkandissa, samanaikaisesti sekä tunnustus että testamentti. Tein miehelle palveluksen ja kuuntelin häntä. Eihän minulla ollut mihinkään kiirettä. Minun täytyi vain odottaa pientä laivaa, jota ohjastaa joukkio harmittomia salakuljettajia. He ymmärtääkseni tulisivat vaihtamaan Subvronka-lastinsa pieneen määrään ektoplasmaa tässä pisteessä, joka on jo unohtunut nykyisiltä kartografeilta.
Tunteja myöhemmin kuulin hiljaisen konehuoneen ääniä aamuhämärän läpi. Devil nousi pystyyn unestaan. Vanha tarinoitsija oli nukahtanut vain joitain kymmeniä minuutteja sitten ja nukkui yllättävän rauhallista unta. Itse olin kylmissäni, kunnollista tulisijaa ei talossa ollut.
Aamu-usva peitti joen miltei kokonaan, mutta piilostani näin mustan laivan lähestyvän rantaa kaksi miestä, kapteeni ja nuori matruusi, kannella tupakkaa poltellen. Aikansa ympärille katsottuaan hiljainen kapteeni komensi laivansa jatkamaan matkaa.
Minä palasin Morristowniin, ja takaisin lähtöruutuun.