Tutkimukset etenevät

(lue ensin kaksi edellistä kirjausta)

Vietin sunnuntai-iltapäivän lähes tyhjässä kuppilassa aivan kaupungin laidalla. Nuokkuvan juomanlaskijan lisäksi paikalla oli vain viisissäkymmenissä oleva laulava nainen. Tai tarkemmin katsottuna tuolien takana seisoi myös kääpiökokoinen viulisti, jonka itkevät soinnut säestivät naisen laulamia vanhoja puolalaisia lauluja, joita kaikkia yhdisti suunnaton suru. Olin saanut selville, että eräs aaveaktivisti, jolla saattaisi olla tietoja viime päivien tapahtumista, kävisi täällä useinkin.
Neljännen maitolasillisen aikana silminnähden humaltunut laulajatar kysyi minulta laulutoiveita. Paikan tunnelma oli jo tarttunut minuun. Tyhjensin hiljaa lasini katsellen muualle, ja sitten pyysin laulamaan mitä tahansa kuu-aiheista laulua. Hän otti toiveen vastaan. Tämän laulun aikana maastopukuun sonnustautunut nuori nainen asteli baarin yläkerrasta luokseni. Hän kuiskasi korvaani nimen, joka oli minulle hyvin tuttu.
Tunsin kuinka minulla oli nyt yliote tutkinnasta. Hyvilläni poistuin kuppilasta, päämääränäni oli ympäröivän viidakon keskipiste.

Jatkan tutkimuspäiväkirjan kirjoittamista jahka uutta ilmenee.