Makean naurun tyyssijä ja seitsemän synnin turvapaikka

Vinhasti sohiva luoti, suuri kuorma laittomia vihanneksia, Hugo Montenegron levytys ja ranskantaudin runtelema merileijona. Nämä kaikki bongasin Ylihattulan armeijan ylijäämävarastossa tänään aamupäivällä. Kun kakofoninen kauppamies piti hurjaa luentoa nahka-aseseppien työtavoista ja ammattiin liittyvistä vaaroista muutamalle tylsistyneelle miespuoliselle asiakkaalle, livistin minä A-siiven pseudo-orgaaniselle osastolle päässäni kalsea turbaani ja tv:stä tutut aurinkolasit.

Tunnussana, jolla pääsin läpi arvokkaasta salaovesta, oli ”aromaterapia”.

Löyhästi kieleensä kietoutunut kastanjatar nukutti vauvaansa, sikäli se oli hänen vauvansa, mutta pystyi antamaan minulle mitä olin tullut hakemaan: sylillisen syväpaahdettua ja tummaa koillisbrasilialaista kahvia!

Alasiirtolassa kahvilla

Kävin Alasiirtolassa kahvilla,
reissu kesti kolme viikkoa.
Kahvittelin kolmea viikkoa.
Se on pitkä aika
kahvitella.

Join kahvia kanssa
viivan demonin
Alasiirtolassa.
Kunnes hän sai
tarpeekseensa.

Sellainen oli Eleanor Koh-I-Noor

Ystäväni Eleanor rakennutti temppelin vanhoille jumalille. Rakennushanke oli kunnianhimoinen. Seitsemän seppää takoi seitsemän vuotta, kolme sukupolvea kivenhakkaajia teki töitä miltei yötä päivää ja leegio meedioita etsi vuosia täydellistä rakennuspaikkaa, tälle temppelille, jonka suunnitelmat piirsi verellään eräs kolmannen vuoden arkkitehtiopiskelija.

Nykyään rakennusta ei enää ole, paikalla on laaja parkkialue ja ostoskeskus. Ystäväni toimii meklarina New Yorkin pörssissä. Vanhat jumalat ovat unohtuneet ajan hämärään.