Unohdettuja maagisia esineitä, osa 2

Totuuden torvi

Varakas vaskimestari ja pendalisti N.S. Vilkuna taannoin loitsi erään puhaltimensa täyteen totuutta pursuavaa taikavoimaa. Innoissaan hän vei sen seuraavaan veljeskunnan biannualliseen vuosikokoukseen näytille. Ensi töikseen torvi täräytti kuuluviin harmillisen lauseen: ”Suurmestari on tomppeli.”

Suurmestari antoi ruoskituttaaa Vilkunan hengiltä miltei välittömästi. Tämän jälkeen torvi toitotti Suurmestarin olevan ruma ja lisäsipä se vielä pari valikoitua ja matalaa törähdystä Suurmestarin vaimosta.

Pannukakun muodon hyvin nopeasti saanut Totuuden torvi muurattiin Vilkunan elottoman ruhon kanssa erään myöhempien sukupolvien myötä kuuluisaksi tulleen rakennuksen kellarin seinään.

Unohdettuja maagisia esineitä, osa 1

Zeonedhymin sormus

Sormus on taottu täysin arvottomasta metallista. Se on hieman iljettävän värinen, ja pinta on koruton ja paljas. Mutta sen koko mukautuu jokaiseen sormeen täydellisesti.

Zeonedhym takoi näitä toista sataa, joista suurin osa on hukattu aikojen saatossa. Koruseppä itse hirtettiin kylänmiesten (ja –naistenkin) toimesta ja sittemmin haudattiin kahdenkymmenyhden sormuksen kera riemusaatossa oman pajansa takapihalle.

Markiisittaren Budoaarista

Bengalin johtava suu- ja sorkkaeläintutkija kertoi minulle historiallisia anekdootteja Markiisittaren Budoaarista. Tämä huikenteleva biologi ehti vierailla useasti tässä legendaarisessa liikehuoneistossa, josta on tullut osa Morristownin elävää historiaa. Markiisitar itse viettää eläkepäiviään jossain napapiirin tuntumassa, tai niin kerrotaan.
Eipä enempää kuin viisikymmentä vuotta sitten tässä budoaarissa saattoi kohdata monen valtiovallan asiamiehiä, kavalia kaksoisagenteja, tylsistyneitä aatelisia, salaisten järjestöjen huppupäisiä jehuja, kirjailijoita ja taiteilijoita, salskeita sankareita ja kapisia konnia, erialojen diletanteja sekä kunnallispoliitikkoja ja julkimoita.

Mutta tänä päivänä tämä unohdettu rakennus on ollut tapetilla ja purku-uhan edessä. Ne vielä elossa olevat vakioasiakkaat, jotka vielä kynnelle kykenevät, ovat nyt tulleet esille sekä muistelemaan menneitä että puhumaan rakennuksen säilyttämisen puolesta. Kävin heidän kokoontumisessaan ja eräs eläkkeellä oleva entinen neuvostoupseeri muisti minut! Oliko paikalla taannoin ollut isäni vai isoisäni, se on vielä epäselvää, sillä Mustanaamiokronikoista ei ole löytynyt merkintää vierailusta Markiisittaren Budoarista.

Olen ”wanhan ajan” suhteen auttamaton hölmö ja sentimentaalinen romantikko, ja ylpeä siitä.

Matkalla marraskuussa

Olen yöunen ja iltapäivänokosten välissä. Lounaasta matkani jatkuu päivälliseen. Astuin syntymän ovesta kuoleman kynnykselle.

Mustanaamion edesmennyt tuttava ja Hyvän Merkin omistaja Ambroce Bierce sanoi taannoi marraskuusta seuraavaa:

” Marraskuu on ikävyyden yhdestoista kahdestoistaosa ”

Viikonlopun saldo

Näitä listoja ilmeisesti ihmiset harrastavat:

kiinniotettja konnia (4) – se oli niille oikein
napattuja rikollista (2) – putkaan vaan
käsirysyjä (1) – edellisten rikollisten kanssa
korvapuusteja (2) - hyvää
minimuffinsseja (3) - herkullista
pisaroita alkoholia (0) - tietenkin
lasia maitoa (monta) – lempijuoma
eksistentiaalisia kriisejä (yksi suuri) – jatkuu edelleen...
tunteja tietokoneen ääressä (liikaa) – liika on liikaa
katsottuja elokuvia (8) joista kelvollisia yksi tai kaksi
mönkään menneitä suunnitelmia (1) sekin riittää...
sivullisia vahingoitettu (0) hyvä näin
karvalakkeja ostettu (14) heräteostoja...
missattuja tv-ohjelmia (1) aijaijai
kirjoja luettu (1) en kerro mikä oli kyseessä
no okei (-) se oli stanislaw lemin kirja
mutta ne on (-) kaikki hyviä
pitää lukea lisää (-) mutta nyt on ihan muu aloitteilla
.... ... . .....

Kortinpeluuta ja muuta kaipuuta

Yllättävän rankka työviikko on ohitse, ja rentouttava viikonloppu on aluillaan. Olen ottanut melkein joka ilta pienet nokkaunet.
Huomenna kuulemma on kortti-ilta kavereiden kanssa. Mukana ovat:
- kääpiöheimon nelinkertainen mestari, vatsastapuhuja ja taivava narkoleptikko
- brittiläisen imperialismin viimeinen palturi, vasikka ja matti
- mekaaninen nahkakuulakauppias Koillismaalta
- Kit Walker, esq.
Hetken verran luulin että N tulisi myös. Nähtyäni terhakan hahmon liitäessä karmiininpunaista taivasta vasten, olin varma että hän on palannut. Mutta se olikin joku muu.
N syntyi kolme päivää ennen keskipäivän aattoa, väärällä puolella jokea, ja väärällä aikakaudella. Minä kaipaan häntä ajoittain, vaikka hän kertookin vain sinertäviä valheita.

Kirje hyvin kaukaa

Sain harvinaislaatuisen kirjeen Joaquin Van Der Bronckoburgerilta, joka kirjoitti sen vain muutamia tunteja kuolemansa jälkeen. Joaquin asustaa pienen kylän Z-kaupan (joka toimii myös postina) kupeessa, toisessa galaksissa.

Kuitenkin näin hän kirjoitti:

” Terve Mustanaamio,
perustin eilen kahden kaverini kanssa Mustanaamiokerhon alajaoston ”Puimurikoneella ajavat Naamiomiehet”. Siihen kuuluu myös siskoni Elisa, joka ei kuitenkaan ole mies, vaan kahdeksan vuotias tyttö. Harrastamme kaikki taistelua konnuutta ja vääryyttä vastaan. Meillä on apulaisena lemmikkimme Pux. Ai niin, kaverini nimet ovat Kaï ja Seldom ja hekin ovat seitsemän vuotiaita kuten minäkin.

Terveisin
Joaquin

P.S. Äiti lähettää terkkuja ”

Toivotan Joaquinin alajaoston tervetulleeksi. Koska ”Puimurikoneella ajavat Naamiomiehet” ovat kaukaisin alajaosto (ja ensimmäinen toisessa galaksissa), olen lähettänyt heille kaikille Mustanaamiopatsaan ja muutaman kappaleen sekä hyviä että pahoja sormuksia.
Kaikkea hyvää teille!

Hurja projekti on takana

Kahden viikon aikana neljäsataa kääpiöheimoilaista painoi hommia niska limassa kolmessa vuorossa. Oli ruumiillisen työntekijöitä, logistiikka-alan taitajia, insinöörejä ja siivoojia.
Heille (perheineen) piti ensin rakentaa väliaikaiset asumustilat, raivata kolme hehtaaria viidakkoa, jotta saataisiin välttävät kulkuyhteydet, vuokrata kaksikymmentä bussia, neljä venettä ja viisi opasta. Viimehetkellä luovuin ajatuksesta kaivaa neljän kilometrin tunneli metroa varten.
Piti myös rakentaa riittävät ruokailutilat ja palkata viisitoista kokkia ja kaksikymmentäviisi muuta ravitsemusalan työntekijää, joille kaikille (perheineen) kuului asuntola. Työntekijöiden lapsille ja lastenlapsille rakennettiin väliaikaisia koulutiloja, palkattiin tusinan verran opettajia sekä muutama kanslisti, kuraattori ja terveydenhoitaja.
Eri alojen asiantuntijoita lennätettiin ympäri maapalloa. Jätteille ja muulle ylimääräiselle ainekselle rakennettiin kierrätyskeskus, kaatopaikka sekä kirpputori.
Tämä kaikki kannatti, sillä vihdoin Pääkalloluola sekä muut asumukseni ovat siivottu, tip-top sekä edustuskunnossa.

Sivusilmäyksiä

Maksullisia naisia kadunkulmalla. J. Dixon, humalassa taas, menossa kotiin hakkaamaan vaimoaan. Nuori tyttö yksin sateessa. Neljä nunnaa etsimässä autettavia, joita eivät näe. Tuo nuori taiteilija taas irstaita kokemuksia vailla. Joukko nuoria hurjia kännäämässä ja etsimässä uhria. Mielipuolinen leijonankesyttäjä matkalla varmaan tuhoon pullo bourbonia housun takataskussa. Kasakkataistelija kostokierteessä ja pakkolaskussa. Mattokauppias Tihinen, ilman mattoja ja ilman tulevaisuutta. Kerjäläisiä kummallakin puolella katua.
Tämän kaiken olen nähnyt lokakuisen marraskuun läpi.

Kone

Totta tosiaan, rakentelin luppoajalla ylimääräisistä piuhoista, virtapiireistä sekä sunmuista sensellaisista vempelettä, joka pitäisi seuraa jonninjoutaville vieraille. Suunnitelmissani siitä piti tulla kohteliaan utelias, eli kysellä vieraan ulkomaanmatkoista ja perheestä mukavia kysymyksiä. Lisäksi sen tuli osata laittaa ruokaa ja kertoa hauskoja ja harmittomia juttuja, ja sen tietomäärä urheilusta ja muodista tuli olla huomattava, muttei liian huomattava jotta vieraat pääsisivät pätemään omilla tiedoillaan. Ohjelmointi oli siis hyvin tarkkaa, ja pienikin epäonnistuminen suuntaan tai toiseen saattoi merkitä katastrofia.
Kolmessa päivässä kone valmistui. Kun käynnistin sen, rakkine höpötti vain lentämisestä. Enkä ollut rakentanut sille edes siipiä.

Hiljaiselon jälkeen

Olen laiminlyönyt jälleen kirjoittelua. Osasyyksi kelvannee kiire. Lisäksi vieraani läänin sonetisti Denkinson vaimoineen jatkoi vasta eilen matkaa kohti äärimmäistä pohjolaa.
Mutta mitä onkaan tapahtunut vajaan viikon aikana:
-Tapasin mykän saksalaisen, mutta hän oli tylsä.
-Muistin entisaikojen Mustanaamioita, muita suurmiehiä sekä edesmenneita sukulaisia ja tuttavia vainajien päivänä.
-Osallistuin merkkihenkilön hautajaisiin.
-Näin unta että heräsin.
-Kylvin sopua kahden heimon välille.
-Rakensin koneen, joka tahtoi lentää.

Siinä viikon väliraportti. Pyrin tulevaisuudessa täydentämään päiväkirjaani useammin.

Teehetki ystävän seurassa

”Tuuli on kova, muttei kylmä”, aloitti Denkinson aamuteellä. En täysin tiennyt mitä asia minulle kuului, mutta kuuntelin tarkkaavaisenoloisesti. Mielessäni pyöri lähinnä viimeyön tapahtumat Gibraltarilla:
Olin seurannut kolmea merirosvoa pimeään salmeen, josta olin kuullut karmeita tarinoita. Kukaan ei ollut koskaan palannut tästä kirotusta paikasta tervejärkisenä, ja vain muutamana on palannut ollenkaan.
Odotin tunnin villapuseroon pukeutuneena. Hieman sen jälkeen kun kuulin muutamia hirveitä parahduksia syvältä paksusta pimeydestä, lipui rosvojen pieni alus salmesta. Alus oli vailla miehistöä, mutta salakuljetustavara, kreikkalainen ambrosia, oli tallella. Ilmoitin viranomaisille ja palasin kotiin Bengaliin.

Denkinson kuvaili uutta vaimoaan vielä useita tunteja.